Date: August 24th 2010

Tiedote 22.08.2010, julkaisuvapaa
Pro Karelia ry http://prokarelia.net
toimitus@prokarelia.net


Linkit ja PowerPoint-osoite
http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1944&author=61
SUOMALAINEN AVOIMUUS JA NEUVOSTOPERINTÖ

- Vaikeneminen on vallankäytön väline
- Neuvostoperinnön aiheet
- Poliittinen liturgia ja neuvostopropaganda
- Konsensuksen pakollinen saavuttaminen
- Propagandan ja finnfobian konsensus
- Liturgia sekoittaa totuuden
- Venäjä-käsitystä pitää kuorruttaa
- Luottamus kaiken yhteistyön kulmakivi
- Pehmeys on ”lupa” alistaa
- Miksi Venäjä ei reagoi hyvillä asioilla?
- Kunnioitus ei synny käskemällä
- Muutos avoimuuteen pelottaa venäläisiä
- Suomalaiset reagoivat avoimuuteen pelolla
- Katainen puolustaa oikeusvaltiota
- Onko itsenäisyyden hinta unohdettu?
- Perustuslain vastainen sotasyyllisyys on purettava
- Karjalan palautusselvitys käynnistettävä
- Rähinöinti on väärä strategia, win-win rakentaa

Alustukseen liittyvät kalvot pdf-formaatissa:
http://prokarelia.net/images/khi_210810.pdf

Alustus PowerPoint-esityksenä (13.7 MB):
http://prokarelia.net/images/khi_210810.ppt


Vaikeneminen on vallankäytön väline

Vaatimus avoimuudesta ja oikeudesta sanoa mielipiteensä on hyvin ajankohtainen asia. Vaikenemisen vaatimus tietyissä asioissa elää yhä voimakkaana erityisesti poliittisissa piireissä. Tässä yhteenvedossa käsittelen lähinnä suomalaista avoimuutta ja yhä elävää neuvostoperintöä.

Vaikeneminen on voimakas vallankäytön väline, jota erityisesti poliitikkojen ja viranomaisten toiminnassa on vahvasti käytetty hyväksi. Kun johto ei halua jotain asiaa käsitellä, siitä vaietaan. Muiden on vaikea viedä asiaa eteenpäin, koska siihen liittyvä relevantti tieto on vain johdolla.

Tuorein keskustelufarssi on syntynyt kokoomuksen ulkopoliittisen johtotroikan Venäjä-lausumista. Ei niihin liity mitään asiallista yllätyksellisyyttä tai erityisyyttä, mutta jo jonkinlainen kriittinen Venäjä-ilmaus riittää, jotta asiaa voidaan käyttää poliittisena lyömäaseena.


Neuvostoperinnön aiheet

Suomessa on perinteisesti vaiettavia aiheita. Niistä arviolta 80 % (edjucated guess) liittyy jotenkin Suomen ja Neuvostoliiton/Venäjän välisiin suhteisiin. Aihealue on yhä niin arka, että kun puolustusministeri sanoo kolme kertaa sanan Venäjä ja puhuu haasteesta, syntyy hurja hulabaloo Venäjästä uhkana.

Tyypillisimmät neuvostoperinnön aiheet ovat sotaan syyllisyys, sotasyyllisyys, Karjalan, Petsamon ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palautus, Neuvostoliiton ja Venäjän painostus, KGB- ja Stasi-vakoilu ja Nord Stream –kaasuputken valvonnan turvallisuusuhat.

Näiden lisäksi on joukko kotoisia aiheita, kuten pankkikriisin todelliset syylliset ja väärien tuomioiden purkaminen, puolueiden rahoitus, vanhusten ja lasten pahoinvointi sekä lukuisat muut aiheet, joista vallankäyttäjät eivät halua puhua. Suurin kokonaisuus syntyy kuitenkin viime sotien seurauksista ja suhteesta Neuvostoliittoon ja Venäjään.


Poliittinen liturgia ja neuvostopropaganda

Vaikenemisen ohella on synnytetty poliittinen liturgia, jolla ei totuuden kanssa tarvitse olla mitään tekemistä. Se on johdon hyväksymä puhumisen muoto. Liturgia perustuu usein vanhaan neuvostopropagandaan ja pitää sitä totuutena. Se ei ole tärkeää, uskooko joku propagandistista liturgiaa oikeaksi vai ei. Tärkeintä on esittää uskovansa sen olevan totuus.

Mitä liturgisella puheella todella tarkoitetaan, on yleensä päinvastaista, mitä sanotaan. Mitä sillä on pitemmällä tähtäyksellä saavutettu, onkin tarpeen kriittisesti arvioida. Vanhemmat sukupolvet usein tiesivät, mikä oli totta, mutta ajan kuluessa käsitteet ja ymmärrys ovat hämärtyneet.

Poliittiseen liturgiaan ja vaikenemiseen liittyy kanonisointi. Johto päättää sulkea tietyt asiat pois keskustelusta, ulkopuolisille ei asiasta anneta tietoa ja liturgian ulkopuolista retoriikkaa käyttäviä rangaistaan.


Konsensuksen pakollinen saavuttaminen

Samaan vallankäytön sarjaan kuuluu konsensus, yksimielisyyden pakollinen saavuttaminen mielipiteissä. Konsensuksen hyvyys toimintastrategisena vaatimuksena on useimmiten järjetön. Tulos on todennäköisesti päättävän joukon keskimääräisenkin älykkyyden ja osaamisen alapuolella.

Opiskelija Pekka Virkki on kiinnittänyt huomiota US-blogissaan konsensukseen ja ilmaisuvapauteen. Hän sanoo, että ensin etsitään konsensus ja sen pohjalta yksittäiset poliitikot valmistelevat esityksensä. Tällöin ei voida tarttua itse asiaan lainkaan, askarrellaan toisarvoisten tekijöiden kanssa.

Terveessä demokratiassa ensin kerätään paljon tietoa ja mielipiteitä. Sitten niitä ryhdytään arvottamaan ja katsomaan, millaiset argumentit ja vaikutukset kullakin asialla on. Vasta parhaista moduuleista koostetaan kokonaisuus. Kokonaisuutta vuorostaan tarkastellaan kriittisesti tavoitteiden pohjalta.


Propagandan ja finnfobian konsensus

Voimme puhua erikoisesta kombinaatiosta: neuvostopropagandan ja suomettumisen liittoumasta. Tai neuvostopropagandan ja finnofobian konsensuksesta. Neuvostoliitto käytti koko elinaikanaan täysin suvereenisti ja pidättelemättä vahvaa propagandaa, jolla se kuorrutti omaa toimintaansa.

Ottaen huomioon Neuvostoliiton vahvan imperialistisen ja totalitaristisen luonteen, tämä voidaan ymmärtää, vaikka sitä ei hyväksyttäisikään. Näyttää siltä, että Venäjän nykyinen johto tukee tämän propagandan jatkamista.

Miten suomalaiset lankesivat mieslukuisesti tähän propagandistiseen ansaan? Selitys siihen on yksinkertainen. Suomalaiset suomettuivat. Poliitikot ja media suomettuivat nopeimmin ja pahimmin ja kansa seurasi uskollisesti johtajiaan.


Liturgia sekoittaa totuuden

Suomettunut suomalainen ei välttämättä alun perin uskonut propagandan sisältöä, mutta vaikenemisen vaatimuksen mukana syntyi omalaatuinen konsensus, jossa uskoteltiin asioitten olevan siten kuin sanottiin. Myöhemmät sukupolvet eivät enää osanneetkaan erottaa totuutta ja liturgiaa toisistaan.

Nykyään voidaan puhua finnofibiasta, joka on suomettumisen jalostunut jatkotuote. Finnofobia on tehokkaan propagandan vaikutuksesta suomalaisten tuntema pelko ajaa omia oikeuksiaan ja laillisia etujaan, tarve mitätöidä omat saavutukset ja tarve tuntea syyllisyyttä niistäkin väitetyistä rikoksista, joita Suomi tai suomalaiset eivät ole tehneet.

Suomettumisen ajalta on peräisin poliittinen hokema siitä, että Venäjä on Suomen paras ystävä ja suhteet ovat paremmat kuin koskaan ennen. Venäläisestä näkökulmasta tämä on varmastikin totta. Riippumatta historiasta suomalaiset ovat olleet myöntyvä ja itsensä kieltävä naapuri, joka yrittää haudata historian syvälle suohon, ettei vain ärsyttäisi isoa naapuria.


Venäjä-käsitystä pitää kuorruttaa

Mikä on suomalaisten kokemus Neuvostoliitosta ja Venäjästä? Venäjä on noin 700 vuotta uhannut Suomea ja valloittanut tai yrittänyt valloittaa sen lukemattomat kerrat. Viime sodista aiheutui valtaisa etninen puhdistus, kun lähes 500 000 suomalaista joutui pakenemaan henkensä edestä Tynkä-Suomeen.

Suomi pakotettiin ottamaan syyllisyys kontolleen. Olemme siten sotaan syyllisiä Pariisin rauhansopimuksen mukaan. Suomella maksatettiin valtaisat sotakorvaukset, jotka nykyisen yhteiskunnan rasitteena olisivat vajaa 60 mrd. euroa. Meiltä vietiin 45 000 km2 alue. Painostus jatkui sotien jälkeenkin.

Kaiken tämän jälkeen Venäjä on paras ystävämme ja suhteemme on loistava. Suoma-laiset eivät kuitenkaan saa tuoda totuutta esille. Miksi emme saa ilmoittaa, että olimme sotiin syytön, haluamme sotakorvaukset takaisin ja haluamme meiltä ryöstetyt alueet takaisin?


Luottamus kaiken yhteistyön kulmakivi

Kaiken inhimillisen yhteistoiminnan peruskivi on luottamus. Kun se häviää, yhteistyö on koko aika varmistelujen varassa ja epäluulo vallitsee. On turha näytellä luottavaista, kun luottamusta ei ole.

Luottamuksen voi palauttaa vain se osapuoli, joka sen on rikkonut. Ei auta, vaikka Suomi kuinka toistelisi ystävyyttä ja tyytyväisyyttä nykytilaan. Se on valheellinen tila, eikä perustu todellisuuteen.

Venäläiset itse tietävät tämän erittäin hyvin. He kuitenkin osaavat ajaa omia perusteettomia etujaan tarvittaessa toisten legaalien oikeuksien kustannuksella. Suomalaiset eivät osaa ajaa edes omia oikeuksiaan. Sellainen suhde ei ole tasapuolinen tai tasa-arvoinen.


Pehmeys on ”lupa” alistaa

Suomalainen ja eurooppalainen tapa kohdata toinen ihminen on olla hänelle ystävällinen, antaa lahjoja ja myötäillä keskustelussa. Venäläinen kokee tämän alistumisena ja lupana käyttää tällaista tahoa hyväksi. Toisen kohteliaisuus ei ole vahvuutta, vaan heikkoutta.

Miten venäläiset reagoivat kokoomustrion kommentteihin? Selvästikään välittämättä esityksen kokonaisuudesta he näyttivät suuruusuhoaan: ”Venäjä on turvallisuusneuvoston jäsen, ydinasevalta, toimii talousmahtien joukossa G-8:ssa ja muissa järjes-töissä …”. Joten Venäjä on suurvalta ja sitä pitää kunnioittaa.

Osoittaako se, että Venäjä on suurvalta? Ei varmastikaan, mutta se osoittaa läntisestä näkökulmasta, että kyseessä on imperialistista ja totalitaristista hegemoniaa yhä hakeva valtio kaikkine valtavine ongelmineen.


Miksi Venäjä ei reagoi hyvillä asioilla?

Miksi Venäjä ei reagoinut korostamalla sitä suurta kunnioitusta, mitä maassa kohdistetaan ihmisoikeuksien toteuttamiseksi, naapurimaiden huomioon ottamiseksi, oman korruption poistamiseksi, omien suunnattomien kansallisten ongelmien poistamiseksi, kansalaisten hyvinvoinnin parantamiseksi tai demokratian toteuttamiseksi?

Miksi korostus liittyi väkivaltaan ja sen käyttöön, kuten satojen vuosien aikana tähänkin saakka? Venäjä on suurvalta 17 milj. km2:ään, ydinaseillaan ja raaka-aineillaan. Taloudellisesti se on suurikokoinen eurooppalainen valtio. Väestömäärältään noin 10 % Kiinasta. Ongelmiltaan ehkä suurempi kuin mikään muu toimiva valtio.

Venäjä on kehittynyt eräillä aloilla hyvin. Noin 10 % väestöstä voi erinomaisesti, eikä halua muutoksia. Loppuosalla väestöä ei niin suurta merkitystä olekaan. Venäjä reagoi erittäin vahvasti mm. Jäämeren valtaisaan muutokseen ja sen aiheuttamiin mahdollisuuksiin. Suomalaisten reagointi on siihen verrattuna etanan taaksepäin menoa.


Kunnioitus ei synny käskemällä

Venäjä odottaa kunnioitusta, koska se käskee kunnioittamaan itseään. Jos se ei auta, otetaan väkivallalla uhkailu eri muodoissaan käyttöön. Mitä kieltä venäläiset ymmärtävät: leppeää lounaistuulta vai myrskytuulta? Leppeä tuuli tulkitaan heikkoudeksi, joten jämäkämpi keskustelumoodi on tarpeen.

Venäjä ei hyväksy, että suomalaiset keskustelevat positiivisesti Natosta, eikä jätä reagoimatta, jos Suomi liittyy Natoon. Kuitenkin kyse on Suomen turvallisuudesta, eikä Venäjään kohdistuvasta uhkasta.

Eivät suomalaisetkaan ilmoita, että EU ei katso hyvällä silmällä, jos Venäjä yhä on 2001 perustetun Shanghain yhteistyöjärjestön jäsen tai sillä on oman turvallisuutensa perusteella tavoitteena lisätä puolustusbudjettiaan ja uusia armeijaansa.


Muutos avoimuuteen pelottaa venäläisiä

Kunnioitusta, kuten luottamustakaan, ei saavuteta käskemällä, vaan pelkästään luottamusta ja kunnioitusta herättävillä teoilla. Venäjän teot voivat herättää pelkoa, mutta ne eivät herätä kunnioitusta.

Kunnioitusta ei synny sillä, että avoimesti ja tasapuolisesti asioita katsovia ihmisiä, jotka eivät hyväksy pakkokunnioitusta, nimitellään natseiksi tai fasisteiksi. Ei myöskään sillä, että uhotaan vain suurten oikeuksista. Kansainväliset sopimukset on tehty sekä suurten että pienten noudatettaviksi.

On ymmärrettävää, että Venäjä pyrkii vastustamaan kaikkia muutoksia, jotka toisivat vanhat rikokset korjattaviksi. Muutos on heille pelottava ja hävettävä. Siksi muutosta estetään mahdollisuuksien mukaan jopa väkivaltaisilla uhkauksilla, jotka tarvittaessa verhotaan diplomaattisin korulausein.


Suomalaiset reagoivat avoimuuteen pelolla

Miten suomalaiset päättäjät suhtautuvat tähän? He kerta toisensa jälkeen lankeavat samaan loukkuun. Jos he tajuavat oman tilansa, eivät he sitä ainakaan kerro. Kun kokoomustrio on nyt ottanut itsenäisen ajattelun ja suomalaisten oikeuksia ajavan sekä aikaisempaa avoimemman tavan esittää asioita, heidät leimataan ja heidät koitetaan vaientaa.

Eräät jopa esittävät rangaistusta, koska he ovat uskaltaneet vaarantaa suomalaisia työpaikkoja kieltäytyessään nöyristelemästä Venäjän edessä. He vain käyttäytyvät, kuten normaalistikin ihmiset keskenään käyttäytyvät. Mikä olisi sopiva rangaistus? On ehdotettu 20 vuotta vankileirien saaristoa. Olisiko se paras muoto, jolla välit ja kunnioitus tulisivat kuntoon?


Katainen puolustaa oikeusvaltiota

Puoluejohtaja Jyrki Katainen ei juuri ole aikaisemmin osoittanut rohkeutta puhua suomalaisten oikeuksista ja kun hänen kanssaan on yrittänyt keskustella vaikkapa Karjalan palautuskysymyksestä, hän on nopeasti vaihtanut maantieteellistä sijaintiaan.

Nyt hän sanoo, että ”Me puolustamme omia arvojamme, omaa oikeusvaltiotamme ja sen mukaisia käytäntöjä, jotka ovat kaikkien demokraattisten oikeusvaltioiden yleisesti hyväksymiä”. Hienosti sanottu. Nyt vain katsotaan, näkyykö tämä ensi vuonna rakennettavassa uudessa hallitusohjelmassa ja toiminnassa vai onko kyse vaalipuheista.

Ulkoministeri Alexander Stubb on ottanut MEP:inä kantaa totalitarismiin ja Karjalan palautuskysymykseen jo vuonna 2004. Tällöin hän ilmoitti, että "ilman muuta kommunismi on vedettävä tuomiolle samoin kuin natsismi tuomittiin". "Tietysti Karjalan palautus pitkällä aikavälillä rauhanomaisin keinoin”.


Onko itsenäisyyden hinta unohdettu?

Kun poliitikko rohkenee puhua, kuten terveesti ajatteleva kansalainen, kiirehditään kysymään, onko hän unohtanut sen valtaisan hinnan, mikä itsenäisyydestä on maksettu. Kysymys osoittaa järkyttävää mielentilaa ja käsityskantaa.

Pitäisikö suomalaisten ikuisesti osoittaa alamaisuutta Venäjälle, koska se haluaa olla suurvalta ja koska jotkut pelkäävät sitä? Miksi emme saisi suhteessamme olla rehellisiä? Suomalaiset sotilaat ja kotirintama eivät taistelleet, jotta tämä maa annettaisiin vapaaehtoisesti vieraitten vaikutusten alaiseksi.

Miten Venäjä voi koskaan oppia rehelliseen asioitten selvittämiseen, jos lähin naapurikansa aina antaa sille täysin vääriä signaaleja? Kun Venäjä tuhosi Tsetsenian ja teki siellä kansanmurhan, suomalaiset olivat hiljaa. Kuin 45 000 km2 omaa aluetta on Venäjän hallussa, suomalaiset ovat hiljaa.

Itsenäisyyden hinta ei ollut nöyristely tai alistuminen, vaan tasa-arvoisuus. Kansainvälisten sopimusten ja lakien edessä suuri ja pieni valtio ovat saman arvoisia. Meidän tehtävämme ei ole nöyristellä, eikä uhota, vaan käyttäytyä asiallisesti normaalien sivistyneiden käytössääntöjen mukaisesti.


Perustuslain vastainen sotasyyllisyys on purettava

Suomi ei ollut sotiin syyllinen. Syyllinen oli Neuvostoliitto. Suomen ei pidä käyttäytyä kuin syyllinen tai syytön syyllinen. Syyttömän tulee toimia siten, että väärä syyllisyys puretaan ja siitä tiedotetaan globaalisti.

Olemmeko oikeusvaltio, kun kahdeksan sodanaikaista johtaa on perustuslain vastaisesti tuomittu sotaan syyllisinä vankeusrangaistuksiin ja samalla koko Suomi on tuomittu? Oikeusvaltio korjaa virheensä, kun se on mahdollista.

Suomen syyllisyys sotiin ei ole myytti, jota ei voida purkaa. Neuvostoliiton Politbyroo ja myöhemmin Jeltsinin hallinto lähettivät viestejä valmiudesta alueneuvotteluihin. Suomalaisen päättäjän syvä pelko esti jopa neuvottelukosketuksen ottamisen. Onko tällainen omien legaalien oikeuksien hylkääminen tervettä ja isänmaallista politiikkaa?


Karjalan palautusselvitys käynnistettävä

Toinen suuri, mutta järjetön asia, on Petsamon, Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten jättäminen vapaaehtoisesti edelleen Venäjän haltuun. Jos Suomi on oikeusvaltio, sen velvollisuus on kansalaisiaan kohtaan ajaa heidän ihmisoikeuksiaan ja koko maan oikeutta ja etua.

Venäläiset eivät koskaan ole kunnioittaneet sellaisia politiikkoja, jotka myyvät oman maansa. He kylläkin käyttävät tällaisia ihmisiä suruttomasti ja täysimääräisesti hyväkseen.

Venäläiset ovat isänmaallisia ihmisiä. Heistä tuskin kukaan voisi edes kuvitella, että maan johto käyttäytyisi samoin kuin suomalaiset kaikkien menetysten jälkeen: ”Meillä ei ole mitään vaatimuksia Venäjää kohtaan, mutta jos Venäjä haluaa keskustella alue-kysymyksistä, olemme valmiit keskustelemaan”.


Rähinöinti on väärä strategia, win-win rakentaa

Vain alisteinen valmius keskustella toisen osapuolen ehdoilla on siten olemassa. Sellaisella asenteella ei koskaan ole saavutettu mitään kunnon tuloksia. Pitäisikö nyt alkaa rähinöidä ja uhkailla Venäjää, että se antaisi Suomelle kuuluvat alueet takaisin, maksaisi sotakorvaukset korkoineen takaisin ja korvaisi alueen 65 vuoden käytön?

Rähinä, väkivallan käyttö, väkivallalla uhkaaminen tai kiristys eivät ole oikeita keinoja saavuttaa arvokkaita tuloksia. Sellaisesta syntyy vain ikuinen koston kierre. Maitten välinen rauha on äärettömän arvokas asia ja mahdollistaa positiivisen kehityksen. Rauhaa ei pidä rikkoa.

Sopuisuus ei kuitenkaan tarkoita alistumista toisen mielivaltaan. Omista legaaleista oikeuksista on pidettävä kiinni ja niitä ajettava asiallisesti, rauhanomaisesti ja aina win-win –pohjalta. Kun molemmat osapuolet voittavat, syntyvät parhaat mahdolliset tulokset. Syntyy pohja yhteistyölle, aidolle rauhalle ja rajojen madaltamiselle.

+

Artikkeli on päätoimittaja Veikko Saksin alustus KHI Forumilla Kasvihuoneilmiössä 21.08.2010.