Date: March 26th 2008

Tiedote 26.03.2008, julkaisuvapaa
Pro Karelia ry http://prokarelia.net
toimitus@prokarelia.net


http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1532&author=10
”HYVÄ NAAPURI KAKSINKERTAISTAA TALON ARVON”

- Tunne arvosi, anna arvo toisellekin
- Suomi on ollut poikkeuksellisen suosiollinen naapuri
- Suomi on ollut suurlahjoittaja
- Onko Venäjän kaksinkertaistanut Suomen arvon?
- Maitten välinen aito luottamus puuttuu
- Naapuruussopimuksessa unohdettu olennainen
- Johtaako jalo toiminta kunnioittamiseen?
- Ystävyyden poliittinen vakuuttelu ilman tekoja on tyhjää
- Mihin rehellisyys on kadotettu?
- Käyttäytyykö Suomi sittenkään kuin paras naapuri?
- Toisinkin voisi olla – rehellisyys ei ole kiellettyä
- Ongelmien ratkaisu on tahtotilasta kiinni
- Rahallinen tulos ei tärkein, aito sopiminen on tärkeintä
- Todellinen naapuruus ”satakertaistaa talon arvon”


Tunne arvosi, anna arvo toisellekin

Suomalaiseen luonteeseen on perinteisesti kuulunut vaatimattomuuden korostaminen ja itsensä aliarvioiminen ainakin puheissa. Tosin poikkeuksiakin on. Pohjalainen perinne sanoo mutkattomasti, että myö on meiltä ja muut meijän grannista. Eurooppa on nuorempia suomalaisia polvia jo yrittänyt opettaa tuntemaan arvonsa.

Vanha sananlasku sanoo, että tunne oma arvosi, anna arvo toisellekin. Se on hyvä ohje. Joka ei arvosta itseään ja pidä asiallisesti huolta omista oikeuksistaan, ei saa arvostusta toisiltakaan.


Suomi on ollut poikkeuksellisen suosiollinen naapuri

Perinteemme vuoksi suomalaiset eivät sano, että olemme hyvä naapuri Venäjälle. Kuitenkin, kun katsotaan historian saatossa taaksepäin, Suomi on ollut Venäjälle poikkeuksellisen suosiollinen naapuri.

Vai löytyisikö toista maata, joka jouduttuaan ensin naapurin ankaran hyökkäyksen ja valloitukseen tähtäävän sodan kohteeksi ja koettuaan sodan kauhut, vielä maksoi tunnollisesti hyökkääjälle valtavat sotakorvaukset edes sotakorvaustuotteita sabotoimatta?


Suomi on ollut suurlahjoittaja

Tämä maa myös luovutti hyökkääjävaltiolle 45 000 km2 omaa arvokasta maataan ja osoitti sydämensä suuruutta sillä, ettei ole raaskinut vaatia omia maitaan myöhemminkään takaisin olojen vakiinnuttua.

Ja ettei antamisen traditio unohtuisi, senkin jälkeen on tukenut itseään 50 kertaa suurempaa naapuriaan lähialuerahoituksella, Saimaan kanavan maksuilla, yksityisillä lahjoituksilla, naapurin rekkaliikenteen järjestelyin, omien kansalaistensa metsistä varastettujen puiden ja puutullien maksamisella ja usealla muulla ystävällisellä tavalla.


Onko Venäjän kaksinkertaistanut Suomen arvon?

Saksalainen sananlasku sanoo, että hyvä naapuri kaksinkertaistaa talon arvon. Suomen naapuruus on siten vähintään kaksinkertaistanut luoteisen Venäjän arvon. Vastavuoroisesti voidaan kysyä, onko Venäjän naapuruus kaksinkertaistanut maamme arvon. Myönteinen vastaus taitaa rajoittua muutamiin yksittäisiin talokauppoihin itäisessä Suomessa.

Ovatko Suomen ja Venäjän päämiehet koskaan rehellisesti ja avoimesti pohtineet, kuinka moninkertaiseksi aidosti hyvä naapuruus nostaisikaan molempien maiden arvon?


Maitten välinen aito luottamus puuttuu

Täysin riippumatta poliittisista puheista ja asioitten kanonisointiyrityksistä, Suomen ja Venäjän välillä ei vallitse sitä syvää luottamusta, joka aidosti hyvien naapureiden välillä vallitsee. Jos suhteet olisivat aidot, vanhat, keksinäisiä suhteita haittaavat asiat keskusteltaisiin ja korjattaisiin.

Niitä ei korjata sillä, että Suomi lahjoittaa Pietarin jätevesien puhdistamiseen oman etunsa nimissä varoja. Milloin Venäjä lahjoittaa kovasti rikastuttuaan vastaavan summan Helsingin jätevesien puhdistamiseen? Venäläinen tuki voisi nyt olla eräillä muillakin paikkakunnilla hyvinkin tervetullutta ja tasapuolisuutta lisäävää.


Naapuruussopimuksesta unohdettu olennainen

Hyvän naapuruuden vahvistukseksi Suomi halusi 1990-luvun alussa vielä uusia YYA:n Neuvostoliiton kanssa, mutta joutui hämmästyksekseen havaitsemaan, että naapurit kertoivat sellaisen liittouman luhistuneen.

Tätä luhistumista paikkailtiin sitten vuonna 1992 allekirjoitetulla valtiosopimuksella, jota kauniisti kutsutaan Naapuruussopimukseksi. Siinä hyvää naapuruutta tuodaan korostetusti esille, mutta ei se ole koskaan johtanut vanhojen kaunojen asialliseen selvittämiseen.

Naapuruussopimuksen aikaan solmittiin myös toinen valtiosopimus, jota kutsutaan Lähialuehteistyösopimukseksi. Miksi se oikeastaan on solmittu, mitä se edes takoittaa ja miksi Suomi on sen perusteella lahjoittanut Venäjälle satoja miljoonia euroja, on jäänyt kansalta täysin tietämättä. Tosin ei sitäkään tiedetä, mihin rahat varsinkin alkuvaiheessa menivät.


Johtaako jalo toiminta kunnioittamiseen?

Onko lähtökohta nyt ilman muuta se, että naapuri pitää Suomea arvossa ja kunniassa, kun se on näin jalosti toiminut? Ei oikein näytä siltä. Paremminkin naapuri naureskelee selän takana, että kun yhden osaa pyytää, niin naapuri melkein toista tarjoaa. Jos venäläiset eivät tuntisi itseään survallaksi, he varmaan lypsäisivät maksuvalmiita suomalaisia paljon enemmän kerta toisensa jälkeen.

Entä onko tämä hyvän naapuruuden tarkka ylläpitäminen johtanut Suomessa naapurin kunnioittamiseen ja lämpimiin suheisiin? Valtionjohtotasolla vakuutetaan vuodesta toiseen, että suhteemme ovat paremmat kuin koskaan ennen ja kaikista asioista voidaan keskustella. Nyt suhteiden täytyy jo olla katonrajassa vähintään.

Olisikohan niin, että suomalaisten vaikeammat keskusteluaiheet jäävätkin virtuaalitasolle, eikä niitä käydä omien joukkojen, saati sitten naapureiden kanssa?


Ystävyyden poliittinen vakuuttelu ilman tekoja on tyhjää

Ystävyyden vakuuttelu ja poliittisen liturgian lämpimyys näyttävät olevan suoraan verrannollisia kyvyttömyyteen puhua vaikeista asioista keskenään. Mitäpä niistä keskustelemaan, kun asiat jo ovat niin oivallisella mallilla. Vai ovatko?

Mistä sitten johtuu, että suomalaisten suhtautuminen itäiseen naapuriin on vähintään ristiriitainen? Noin ¾ kansasta on saanut russofobisen tartunnan. Se on sekoitus Venäjä-pelkoa ja vihaa. Naapuruus ei silloin voi olla oivallisesti kohdallaan ja keskinäiset asiat kunnossa, kun tällaisia tunteita risteilee ihmisten mielissä. Jossain on perustavaa laatua oleva virhe ja väärä tapa hoitaa asioita.


Mihin rehellisyys on kadotettu?

Perussyy näihin ongelmiin on rehellisyyden puute. Rehellisyys on luonnonvara, joka näyttää aika usein poliittisen johdon kanssakäymisissä joutuvan sivustakatsojan rooliin. Ei uskalleta tuoda asiallisesti esille niitä todellisia ongelmia, jotka vaivaavat ihmisten ja kansojen välisiä suhteita.

Tässä ei sinänsä ole mitään uutta, sillä niin Venäjällä kuin Suomessakin sama rehellisyyden puute muodostaa sen linnakkeen, jonka pohjalle maitten sisällä on rakennettu kanonisoituja bunkkereita ja vallituksia. Niistä ei puhuta, niistä ei anneta tietoa. Niistä vaietaan, joten niitä ei ole olemassakaan.


Käyttäytyykö Suomi sittenkään kuin paras naapuri?

Voidaan siten herättää kysymys, onko Suomikaan hyvä naapuri Venäjälle. Emme ole täysin rehellinen naapuri, koska toimimme vastoin paremmaksi tietämäämme totuutta. Väitämme asioitten olevan oivallisella tolalla, vaikka ne eivät sitä ole.

Sellainen vakuuttelu ei ole uskottavaa, koska emme itsekään usko puheisiimme. Naapuri toki tuntee historian ja itse isänmaallisina venäläisinä heidän on mahdotonta uskoa, että kaikkien yhteisten kokemusten jälkeen suomalaiset olisivat rehellisesti onnellisia asioitten hoidosta. Kuten suomalainen preisidentti on sanonut, Karjalan kysymys hiertää jokaisen Kremlin johtajan kengässä.


Toisinkin voisi olla – rehellisyys ei ole kiellettyä

Toisinkin voisi olla. Mikään tosiasiallinen syy ei estä valtakuntien johtajia olemasta rehellisiä ja tunnustamasta, että nämä vanhat ongelmat meidän tulee avata ja sulassa sovussa ratkaista. Sula sopu ei tarkoita toisen osapuolen saneluratkaisua tai muutakaan yksipuolista päätöstä.

Tässä suheessa kaikki suomalaiset presidentit eivät voi niittää mainetta. Jo Neuvostoliitto oli halukas avaamaan vaikeinta maitten välistä solmua ja uusi Venäjä jatkoi samalla ajatuksella. Vain suomalaisen johtajan vakaa vaikeneminen ja kielto estivät selvitystyön aloittamisen.

Siinä hukattiin käytännössä molemmille maille yhteensä satojen miljardien eurojen mahdollisuus. Etukäteen on mahdotonta sanoa, millaisia tuloksia neuvottelusta olisi tullut, mutta ehdoton ennakkosensuuri on varmin keino jättää ongelmat ennalleen.


Ongelmien ratkaisu on tahtotilasta kiinni

Ongelmien selvittämisessä on kyse tahtotilasta, ei faktisista mahdottomuuksista. Valtakunnan johtajien olisi hyvä laatia vapaa visio siitä, millaisiksi Suomen ja Venäjän väliset naapuruussuhteet todella muuttuisivat, kun suhteissa siirryttäisiin rehelliselle ja oikeudenmukaiselle pohjalla.

Mitä tapahtuisi, kun Karjala ja muut pakkoluovutetut alueet palautettaisiin? Mitä tapahtuisi, kun maat avoimesti sopisivat Suomen kokemien, nykyrasitteeksi laskettujen noin 500 mrd. euron, sotakulujen korvaamisesta? Se ei varmastikaan johtaisi siihen, että Suomi vaatisi kaikkien kulujen maksamista. Summat ovat niin suuria, että niissä on neuvotteluvaraa.


Rahallinen tulos ei tärkein, aito sopiminen on tärkeintä

Tärkeintä ei ole rahallinen tulos, vaan aito asioista sopiminen yhdenvertaisuuden pohjalta. Miksi Suomen pitäisi olla aina kustannusten kantajana? Miksei 50 kertaa Suomea suurempi naapuri vastaa omista huudoistaan ja tekemisistään? Ei nyt toteutetussa mallissa ole mitään oikeamielisyyttä. Eikä sellainen malli siten ole onnellisen naapuruussuhteen pohja.

Avoin keskustelu ja aito sopiminen oikeudenmukaisuuden pohjalta ovat ratkaisuja, jotka johtavat parhaaseen ja kestävään tulokseen. Meillä on kokemusta 60 vuoden väliaikaisratkaisuista, eivätkä ne muodosta pysyvää, hyvää keskinäistä suhdetta.


Todellinen naapuruus ”satakertaistaa talon arvon”

Kun Suomi ja Venäjä sopivat suhteensa rehellisesti, luodaan pohja todellisen hyvän naapuruuden syntymiselle. Sopimista seuraa vääryyksien korjaaminen sulassa sovussa. Esimerkiksi Karjalan palautus on erittäin vahva katalyytti, joka käynnistää ruohonjuuritasolta alkaen mittavan panostuksen yhteisiin projekteihin.

Vain siltä pohjalta syntyy todellinen win-win –tilanne, joka satakertaistaa kummankin maan talon arvon. Se talo on yhteistoimintaa, jonka luottamus mahdollistaa. Se on teollisuutta, teknologiaa, kauppaa ja logistiikkaa. Se merkitsee rajan todellista madaltumista ja kanssakäymisen vaikeuksien poistumista. Se merkitsee todellista, hyvää naapuruutta.

Artikkeli on kauppat. maisteri Veikko Saksin alustus Karelia Klubi ry:n Lahden aluepalaverissa 26.03.2008.